HENKILÖKUVAUS KAUNOKIRJALLISISSA TEKSTEISSÄ
Henkilö on kirjallisuuden perustavaa luontoa oleva tarvike ja voimavara. Kaunokirjallisuudessa henkilökuvaus on erittäin keskeisessä osassa; jos kirjassa ei ole aidontuntuisia hahmoja se tuntuu lattealta ja mitäänsanomattomalta. Aidontuntuiset henkilöt tekevät kirjasta lukuelämyksen, jonka muistaa pitkään ja jonka lukee mielellään uudelleen.
Aidon tuntuisilla henkilöhahmoilla on piirteitä ja ominaisuuksia, jotka tekevät heistä ainutlaatuisia yksilöitä, kuin tosielämän persoonia. Tällaiset hahmot saavat lukijan kehittämään tunteita itseään kohtaan. Lukija kokee tutustuvansa uusiin ihmisiin lukiessaan ja mahdollisesti samaistuu, ystävystyy tai jopa ihastuu kirjan henkilöihin.
MITEN HAHMO SYNTYY?
Kun kirjailija kehittää henkilöhahmoja hän kopio osittain ympärillään eläviä ihmisiä ja osittain puhtaasti keksimällä. Pohjana hahmojen muodostamiselle on se mitä kirjailija tietää itsestään ihmisenä ja muista tapaamistaan ihmisistä. Kirjailijat ovatkin usein monisärmäisiä persoonia, jotka löytävät itsestään erilaisia ulottuvuuksia.
Millaisia ihmiset ovat?
Ihmisluonnon taju ja psykologian tuntemus ovat osa hahmon luomista. Myös kyky yksinkertaisesti nähdä ympärillä olevat ihmiset on tärkeä. Ihmisten tarkkaileminen on hyvä tapa oppia rakentamaan henkilöhahmoja. Kuitenkin vaikka ihmisissä näkisi kaikenlaista ja kuinka ymmärtäisi heitä, se ei pelkästään riitä. Tarvitaan myös taitoa kertoa minkälaisia ihmiset ovat. Tässä kohtaa kirjoitustekniikka astuu kuvioihin. Kirjailija ei tee mitään hienoilla mielikuvilla ihmisistä, joita ei osaa pukea sanoiksi.
Hahmo pitää tuntea
Hahmojen kehittäminen vaatii paljon taustatyötä, joka ei ole välttämättä missään yhteydessä varsinaiseen tarinaan. Kirjailijan on kuitenkin tunnettava henkilönsä huomattavasti paremmin kuin mitä hän kirjassaan esittää.
Kirjailijan täytyy tietää kaikki hahmostaan, sekä ulkoiset piirteet, että henkiset ominaisuudet. Minkälaiset korvat hahmolla on, minkä väriset silmät hahmolla on, miksi hahmolla on arpi vasemmassa kämmenselässä ja miksi tämä pitää usein vihreitä housuja. Mistä hahmo pitää, mistä hahmo ei pidä, mitä hahmo tekee mielellään vapaa aikanaan ja mitä mieltä hän on minkkitarhauksesta. Hahmosta täytyy kysyä kaikenlaisia asioita, eikä vain niitä ilmeisiä ja juonen kannalta olennaisia asioita.
Kun kirjailija tuntee hahmonsa läpikotaisin, hän tietää miten hahmo toimii tiettyjen tilanteiden tullessa vastaan. Hahmo elää omaa elämäänsä, eikä kirjailija vain laita sitä tekemään asioita niin kuin sätkynuken. Joskus henkilöhahmosta voi tulla niin todellinen, että hän kieltäytyy toimimasta niin kuin kirjailija on alun alkaen suunnitellut. Tämä kertoo vain hyvin vahvasta ja onnistuneesta hahmosta.
Elävästä elämästä
Romaanihenkilöä ei pitäisi ottaa suoraan oikeasta elämästä, koska elävää ihmistä ei voi koskaan tuntea yhtä hyvin kuin romaanihenkilö pitää tuntea. Tuntematonta on mahdoton ymmärtää täydellisesti, silloin on myös hankala tietää miten hahmo toimisi erilaisissa tilanteissa. Itse keksitty hahmo on peräisin kirjailijan omasta päästä, näin ollen sellaisen hahmon mielenliikkeet kirjailija tuntee kuin omansa. Täysin itse luotu käytös on tämän vuoksi uskottavaa. Lisäksi oikeiden ihmisten käytössä on se riski, että loukkaat kyseistä ihmistä ja pahimmillaan saat osaksesi syytteen.
HAHMON KUVAUS
Vaikka kirjailijan täytyy tietää itse henkilöhahmosta suurin piirtein kaikki mikä vain tiedettävissä on, se ei tarkoita, että kaikki se tarvitsisi kirjoittaa näkyviin. Lukijalle täytyy antaa tietoja ja havaintoja hahmosta. Havainnot antavat lukijalle mahdollisuuden sitoa omia mielikuviaan henkilöhahmoon, kun taas tiedot määrittelevät suoraan lukijan kokemusta. Mitä enemmän lukija luo kanssasi henkilöä, sitä kiintyneempi hän siihen on.
Henkilöhahmo voidaan kuvata pinnallisesti tai syväluotaavasti. Niin sanottu pintakuva on usein kliseemäinen, yleistävä, kiiltävä, sileä, epälooginen ja epäuskottava. Hahmosta tehdään silloin kiiltokuvamainen hahmo, jonka epätäydellisyydet on siloteltu pois. Tällaiselle kuvaukselle ominaista on myös mustavalkoisuus: hahmosta tehdään yksiselitteisen paha tai hyvä. Todellisessa elämässä tällainen on luonnotonta.
Syväluotaava hahmokuvaus ottaa huomioon ulkoisen kuvauksen ja sisäisen kuvauksen. Syväkuva muodostuu siitä, että sisäinen kuvaus vaikuttaa ulkoiseen kuvaukseen. Syväluotaava henkilökuva myös hakee hahmon toimintaan ja puheisiin syitä sisäisestä kuvauksesta.
Ulkoiseen kuvaukseen sisältyy ulkonäkö, vaatetus ja hahmon lähiympäristö, eli mitä esineet kertovat ihmisestä. Lisäksi hahmon toiminta, puhe, ilmeet ja eleet ovat ulkoisia ominaisuuksia. Kolme jälkimmäistä ovat kuitenkin vahvasti yhteydessä sisäiseen kuvaukseen ja tukevat sitä. Ulkoista kuvausta luodessa tulisi muistaa, että ulkoisten ominaisuuksien pitäisi heijastaa sisäistä kuvaa. Tällöin hahmo saa aitoutta ja uskottavan syväkuvan. Ulkoista kuvaa luodessa sorrutaan helposti käyttämään yleistäviä kliseitä. Esimerkiksi keinutuoli vaarille on yleinen klisee, eikä kerro henkilöstä yksilöllisesti mitään.
Henkilöhahmon kuvaus
Ihmisistä paljastuu piirteitä vähitellen, niinpä myös henkilöhahmosta on hyvä paljastaa asioita vaiheittain. Ensimmäisenä ihmisestä huomataan ulkonäkö, sen jälkeen ääni, tavat ja käytös. Vasta viimeisenä päästään sisäisiin ominaisuuksiin kuten asenteisiin
Kuinka paljon ulkoisia ominaisuuksia on tarpeen valottaa? Lukija haluaa luoda hahmoa yhdessä kirjailijan kanssa. On hyvä jättää jotain mielikuvituksen varaan mainitsemalla muutamia hyvin valittuja yksityiskohtia henkilöistä.
Ulkonäöllä on väliä. Se vaikuttaa siihen miten muut suhtautuvat hahmoon. Lisäksi se vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn. Lyhyt joutuu pyytämään apua ylähyllylle kurotellessaan ja ihminen jolla on arpiset kasvot saa vaikeita katseita osakseen. Henkilökuvaa luodessa, täytyy miettiä tarkkaan miltä ihminen näyttää, eikä silotella rumiakaan asioita pois. Kirjailijan on tärkeää tietää tarkalleen miltä hahmo näyttää vaikka kaikkea ei tarvitsekaan kirjoittaa näkyviin.
Ulkonäkö ja vaatetus ovat eri asia. Vaatetus kertoo siitä mitä hahmo haluaa näyttää itsestään ulospäin, ulkonäköön puolestaan kuuluu myös sellaisia asioita joihin hahmo ei pysty mitenkään itse vaikuttamaan. Vaatteilla voi kertoa vahvoja viestejä. Esimerkiksi verkkosukkahousut kertovat vahvan sanoman. Vaatetusta suunnitellessa ja kuvaillessa täytyy myös ottaa huomioon, että sama vaate voi merkitä eri asiaa eri hahmoille. Esimerkiksi turkki vihjaa kettutytölle muuta kuin varakkaalle rouvalle. Jos vaatteet eivät ole tarinan kannalta merkittäviä, niitä ei kannata mainita lainkaan.
Sanataide on näyttöä, eikä niinkään selitystä. Hyvät henkilöhahmot ovat toimivia ja puhuvia ihmisiä, joiden käytös kertoo paljon ilman selittelyä. Toiminta voidaan yksinkertaisesti vain todeta, tai sitä voidaan selitellä, usein selittely ei kuitenkaan ole tarpeellista. Toiminta kertoo muun muassa ihmisen ajattelutavoista ja motiiveista.
Kuvaillessa ilmeitä ja eleitä niitä kannattaa myös tulkita pelkän havainnon lisäksi. Joku voi esimerkiksi nauraa ilosta, kun joku taas nauraa hysteerisesti peittääkseen esimerkiksi hermostustaan. Pienilläkin vihjauksilla ilmeisiin ja eleisiin voidaan viestiä esimerkiksi ihmisen suhtautumisesta johonkin asiaan tai ihmiseen
Hyvin kirjoitetut ja tiivistetyt repliikit kertovat pienessä tilassa saman mitä kerronnalla ja kuvauksella saadaan aikaan. Tehokas dialogi säästää turhilta sanoilta ja selittelyiltä. Puhetta kirjoittaessa tulee muistaa, että todellisessa puheessa on paljon ylimääräistä, joka kannattaa karsia pois. Lisäksi on tärkeää ymmärtää miten ihmiset oikeasti puhuvat. Liian älykkäät ja filosofiset sanat eivät kuulu tavalliseen arkipuheeseen.
Hahmon kuvailussa tärkeää on miten hän puhuu ja miten kohdistaa puheensa. Tämä viestii siitä miten hän suhtautuu ulkomaailmaan ja muihin ihmisiin. Puheen sekaan voidaan myös ujuttaa asioita, jotka antavat vihjeitä hahmon alkuperästä tai asenteista. Kiroilu saattaa kertoa asenteesta jotain asiaa kohtaan ja vanha sananlasku saattaa vihjata hahmon juuriin.
Tietenkin myös sillä, mistä vaietaan, on merkitystä. Vaikeneminen kertoo esimerkiksi peloista, nolostuksesta ja tietämättömyydestä.
Sisäinen kuvaus on pohjimmiltaan syvimpien syiden pohdintaa. Kuten miksi hän käyttäytyy epäilevästi? Miksi hänestä on tullut skeptinen? Mitä hän pelkää ja miksi?
Sisäinen kuvaus on se mikä tekee hahmosta mielenkiintoisen ja erottaa muista. On mielenkiintoista tietää mihin hahmo pyrkii, mitä hän haluaa, mitä toivoo ja mitä pelkää. Hahmossa kiinnostavaa on se voima, joka ajaa häntä elämään päivästä toiseen.
Mitä ihminen tekee ja ajattelee ja miksi? Mikä ajaa ihmisen tiettyihin tekoihin ja miten hän perustelee ne. Mitkä ovat motiivit ja mikä on se ajatusmaailma, joka vaikuttaa taustalla. Ovatko ajatukset tietoisia vai kumpuavatko ne jostain alitajunnasta?
Toive ja pelko ovat niitä voimia jotka saavat ihmisen toimimaan: pyrkimykset syntyvät juuri näistä. Kun tiedät mitä henkilö toivoo tai pelkää, osaat liikuttaa häntä kaikenlaisissa tilanteissa. Kirjailijan täytyy tuntea hahmojensa sekä hyvät että pahat vaikuttimet, näin hahmoihin saadaan eloa.
Luonteen kuvaaminen ei onnistu pelkästään adjektiiveja viljelemällä ja tietoja luettelemalla. Vain koska ihminen ei tee mitään, tai mitään ei tapahdu, se ei tarkoita että hahmo ei pyri mihinkään. Lukijan täytyy ymmärtää miksi hahmo tekee näin ja sitä kautta hän voi ymmärtää hahmon pyrkimykset.
Hahmo, jonka syvimmät pelot ja toiveet kirjailija tietää, heräävät henkiin ja toimivat tilanteessa loogisesti sen mukaan mitä heidän luonteensa on. Hahmo, jolle vaan tapahtuu asioita selittämättömästi, ilman minkäänlaisia pyrkimyksiä tai syvempiä syitä, ovat paperisia.
Tausta
Lähtökohdat ja yhteiskunnallinen tausta vaikuttavat hahmon toimintaan ja maailmankatsomukseen. Keksityt hahmot, kuten oikeatkaan ihmiset, eivät vain yhtäkkiä ole aikuisia. Heilläkin on lapsuus, vanhemmat, sisarukset, taustat ja kokemukset, jotka ovat muokanneet heistä sellaisia kuin he ovat. Lapsuus muovaa ihmistä; minkälaiset arvot kotona vallitsivat? Minkälaiset vanhemmat olivat? millaista aikaa elettiin? Ihmisen varhaishistorialla on suuri vaikutus muovautuvaan luonteeseen. Tämä on siis järkevää selvittää, vaikka sitä ei kirjassa käytettäisikään.
Yksityiskohdat eivät saa olla ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi ihminen, joka on saanut tietyn kasvatuksen, koulutuksen tai jolla on traumaattisia lapsuudenkokemuksia, toimii tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla. Sellainen hahmo suhtautuu aikuisena omalla tavallaan joihinkin elämän peruskysymyksiin.
Ihmisellä voi kuitenkin olla kykyjä, joista hän ei ole aiemmin ollut tietoinen. Hahmolla voi olla myös selvittämättömiä estoja, jonka taustoista hän ei ole selvillä. Tällaiset alitajuiset asiat, joita hahmo ei itse tiedosta, ovat kuitenkin kirjoittajan tiedossa, ja hän tietää miten ne vaikuttavat.
Tunteet
Kun kirjailija kirjoittaa tunteista ja haluista hänen täytyy käyttää itseään mallina. Ainoastaan oman itsensä avulla on mahdollista kuvata miltä jokin tuntuu, tai millaista on haluta jotain todella kovasti. Miltä tuntuu rakastaa läheisiä tai miltä tuntuu kun joku on pettänyt luottamuksen. Tiedämme millaista kiitollisuuden tunteminen on, miltä myötätunnon osakseen saaminen tuntuu ja miltä kateellisuus tai kostonhimo voi tuntua.
Yksi kirjailijan tavoitteista on saada lukijat välittämään hahmoista ja heille tapahtuvista asioista. Tämän saavuttaakseen kirjailijan täytyy myös itse välittää luomistaan hahmoista.
Paperiselle hahmolle on ominaista, että hän pysyy samana, täysin muuttumattomana, koko teoksen ajan. Todellisessa elämässä ihmiset muuttuvat kokemuksiensa myötä ainakin jossain määrin.
Muutosta, eli hahmon kasvua, kuvatessa täytyy miettiä henkilön suhtautumistapoja ja reaktioita. Tapahtumien jotka olet keksinyt tarinaan, täytyy aiheuttaa jonkinlaista muutosta. Keskeisen henkilön täytyy kehittyä ja kasvaa koko tarinan ajan ja omaksua uusia näkemyksiä sekä asenteita.
Hahmon nimi on erittäin tärkeä. Nimi voi antaa pieniä vihjauksia persoonasta ja heijastella tarinan luonnetta. Lisäksi nimen avulla voi vihjata syntyperää, uskontoa, kulttuuria tai maantieteellistä alkuperää. Hahmo ja nimi myös saattavat kasvaa yhteen. Tällöin nimestä tulee niin vahvasti johonkin hahmoon viittaava, että sitä on sen jälkeen vaikeaa käyttää enää muuhun.
Hahmon luominen vaatii pitkäjänteisyyttä ja kykyä hahmottaa kokonaisuuksia kuten syy ja seuraus suhteita. Vaikka ensimmäinen silmäys hahmosta voi putkahtaa kirjailijan päähän helposti, vaatii hahmon eloon ja uskottavaksi saaminen kuitenkin vielä paljon työtä, pohdintaa ja eri asioiden huomioon ottamista. Jonkun tietyn hahmon synty on aina yhdistelmä kirjailijan omaa persoonaa, ihmisiä tämän ympärillä, kovaa työtä ja puhdasta mielikuvitusta.
Kun hahmoista on kyse, viime kädessä pohjana ovat kirjailijan omat ajatukset, tunteet ja mielipiteet. Oleellista on kuitenkin, että asiat tulevat ilmi useiden eri hahmojen kautta. Lopulta kaikki kirjan henkilöt ovat tärkeitä, omia persooniaan ja heillä on merkittävä osuutensa juonen etenemiseen.
LÄHTEET:
Pieta Kivelän seminaarityö "Kirjallisuuden hahmojen luominen"
Doubtfire, D. 1978. Aiotko kirjoittaa novellin? Kirjayhtymä. Helsinki.
Enwald, L. 1980. Luova kirjoittaja. Gummerus. Jyväskylä.
Jonsson, C. 1995. Luova kirjoittaminen. Pagina Oy. Vantaa.
McCutcheon, M. 1996. Building Believable Characters. Writer’s Digest Books. Cin-cinnati, Ohio.
Ramet, A. 2003. Creative Writing. 4.painos. How to books. Wiltshire.
Rentola, M. 2002. Kirjoita hyvin. 2. painos. Tammi. Hämeenlinna.
